perjantai 20. tammikuuta 2017

Ruuhkavuodet alkaa

Kaikki kävi ihan yhtäkkiä. Entinen luokkakaveri soitti ja sanoi et tarvitko töitä, et soita hänen pomolleen. Niin mie soitin, kävin haastattelussa ja sain paikan! Apua, työelämä kutsuu!

Menen siis kotihoitoon töihin. Poika menee päiväkotiin. Saatiin onneksi paikka sieltä mistä toivoin. Autokin piti töitä varten ostaa. Ensimmäinen oma auto. Huhu nyt on velkaa niin hyvä tehdä töitä!

Minua jännittää. Miten poika tulee pärjäämään, miten mie pärjään? Itku tulee varmasti. Ja mites se ajankäyttö? Työt alkaa aamu seiskalta ja iltavuoro loppuu kymmeneltä. Onneksi mies on nyt kotona, eikä reissussa!

Ja mites ne treenit? Aivan päin metsää.. aika menny asioita hoidellessa. Ensi viikolla tutustumiset ja sitten alkaaki työt.

Mutta katsotaan miten tää lähtee sujumaan. Riittääkö aika kirjoitella kuulumisia. Harmittaa hieman ku pääsin niin kivasti jumppien makuun. Ehkä kun alku häslinki menee ohi niin otan ne jumpat arkeen mukaan. Tästä ne ruuhkavuodet alkaa.

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Touhun päivä

Huh onpas ollu touhukas päivä! Tai oikeastaan koko alku viikko. Maanantaina tein tehokkaan jalkatreenin, eilen kävin superpitkän vaunulenkin ja tänään siivottii asunto ja tein käsitreenin ja päälle pitkät venyttelyt.

Mulla venyttely unohtuu aina. Oliki aivan mahtava fiilis kun paikat aukes jotenki aivan erillälailla.

Huomena otan rennosti, ystäviä tulee katsoo leffaa ja neuvola aika pojalla. Perjantaina sit viikon viimeinen treeni. Hyvältä tuntuu ja mielikin pysyny hyvänä treeneistä. Tätä lisää!

maanantai 9. tammikuuta 2017

Viime viikon treenit

Hups meinaa unohtua tämä kirjoittaminen. Ja vielä enemmän kuvien otto. Mutta joo pikaiset kuulumiset ennenkuin poika herää. Ihme heräsin ennen häntä..

Sain tehtyä viime viikolla kolme jumppaa tai viimeinen jäi puoleenväliin kun pojalla iski jo väsy ja piti alkaa nukuttamishommiin. Huomaa, että käsipainot tuo enemmän vastusta, vaikka ne vain kolme kiloa onkin. Just sopivat noihin jumppiin. Tämän lisäksi pari ulkoilulenkkiä vaunujen kanssa. Ei kovin pitkiä kun eivät olleet auranneet lumia kävelyteiltä, mutta hyvää vastusta tuli ja hiki tuli.

Tänään jatkuu jumpat, edellee 3krt viikossa tavoite. Sen lisäksi vaunulenkkejä, nyt kelikin on hyvä. Ei pakkasia. Sali harrastuksia en aloita. Mennään kotijumpilla ja hommataan tällä jonkinlaista kuntoa. Sit ku homma on säännöllistä ja kaipaa vaihtelua niin alan miettii salia.

Ruokailut menee hyvin hitaasti parempaan suuntaan. Allergiat vaivannu. Ei olisi pitänyt syyä kalaa liian paljon joulunaikaa.

Mutta palataan taas, suunta eteenpäin.


tiistai 3. tammikuuta 2017

Uusi vuosi

Ihanaa, kotona ollaan! Oltiin joululoma reissulla pari viikkoa. Herkkuja tuli syötyä ja liikuttua ei yhtään. Joulu meni ihanasti lapsen kanssa, ja voi sitä riemua! Uusvuosikin meni rauhallisesti korttia pelaillen.

 Joululahjaksi sain viimein uuden puhelimen, nyt onnistuu kuvatkin paremmin! Sisaruksilta aktiivisuusrannekkeen, motivoi aloittaa uudelleen liikkumaan! 10 000 askelta päivässä ( yhtään kertaan ei ole vielä tullu ja ei ota vaunulenkkeillessa askeleita) ! Itselle ostin siivouskirjan, ihana päästä karsimaan turhaa tavaraa. Haluan siistin kodin! Ostin myös käsipainot itselle, 3kg, sillä aloitetaan.

Aloitin tänään jumppailut alusta, viimeksi jumpattiin 3vk.. saa nähdä kuin pitkälle nyt päästään. Alku oli aivan hirveää. Hiki tuli, se oli pääasia. Ja poika kiltisti touhusi omiaan. Hyvä mieli jäi.

Vaunulenkit jää säitten puolesta tauolle, pakkaset lähestyy. Kokeillaan edelleen jumpata se 3krt viikossa. Ja ruokavaliota kans hioa.. Suklaata ois monta rasiaa vielä, minun heikkous. Mutta kaikesta huolimatta tein tänään kaalilaatikkoa! Reippain mielin uuteen vuoteen!